media

Testissä käytetty HP EliteBook 820 G3 i3

Sain testiin viikonlopun reissulle käytetyn HP EliteBook 820 G3 i3 -kannettavan. Lähdimme kaverin kanssa viikonlopuksi junalla Oulusta Tampereelle ja yhden hotelliyön jälkeen oli paluu junalla takaisin Ouluun. Halusimme matkustaa mahdollisimman keveästi, joten matkatavaroina oli vain vähän reppua isompi kassi, johon tuli mahtua kaikki tarpeellinen. Testissä ollut kone on kooltaan 12” ja painoltaan 1,3 kiloa, joten se ja laturi solahtivat mukaan mukavasti. Suojasin koneen kassissa ohuella suojakuorella. 


Koneessa oli junaan lähtiessä akkua 56% ja selvisimme lataamatta akkua Tampereelle asti, joten siitä pisteet tälle koneelle! Junamatkamme kesti vajaat 5h veturin rikkoutumisen seurauksena, mutta tuntui lyhyemmältä, kun katsoimme junassa läppäriltä elokuvaa. Käytimme kannettavaa myös Tampereen vierailukohteiden suunnittelemiseen. 


Näyttö toimi ihan ok, toki siihen tuli hieman heijastumia ikkunoista ja valoista.  12" näyttö oli sopiva kahden hengen elokuvan katsomiseen junassa.  Käyttömukavuuteen vaikutti eniten VR:n verkon hitaus. Netflixin elokuvaa katkesi ja muuttui pikselimössöksi monta kertaa matkan aikana. Kokeilimme myös kännykän verkon jakamista, mutta se ei toiminut sen paremmin tällä reissulla. Jatkossa ajattelin ladata tarvittavat ohjelmat ja aineistot ennakkoon koneelle, sillä VR:n verkko toimii niin epäluotettavasti. 


Hotellissa latasin koneen yön aikana täyteen ja kone toimi elokuvan katselussa paluumatkan ilman latausta. 




Huomioita


Testaamani HP EliteBook 820 G3 i3 oli alumiininen ja hopean värinen, ulkoisesti siistissä kunnossa ja sen muotoilu näyttää vähän MacBookilta. Runko tuntui jämäkältä ja kestävältä. Koneen prosessori oli i3, mikä aluksi epäilytti, mutta en nähnyt sen vaikuttavan koneen suorituskykyyn reissun aikana, mutta ilmeisesti tästä johtuen, koneen akun kesto on erittäin hyvä. i3-prosessoria ei tarvitse tämän testin mukaan pelätä normikäytössä. Testikone on hinnaltaan 259€, joten varsin edullinen! 


Tällä reissulla käytimme konetta vain viihdekäytössä ja tiedonhankintaan. Siinä käytössä kone toimi hienosti. Pidempiaikaisessa käytössä kaipaisin langatonta hiirtä tähän rinnalle, sillä en pidä tuntolevyn käytöstä. Koneen parhaat puolet ovat tyylikäs ulkoasu, keveys ja hyvä akun kesto sekä edullinen hinta. Ostaisin tämän itselle kotikoneeksi, joka olisi helppo ottaa varalta mukaan reissuun. Työkäyttöön en tätä testannut, joten siihen en voi ottaa kantaa, mutta todennäköisesti koneella sujuisi vaivatta perusohjelmien käyttö, sillä siihen se on alun perin suunniteltukin. 


 Testattu HP Elitebook 820 G3  löytyy täältä. 


Vähän eri kokoonpanoilla HP EliteBook 820 -mallin koneita löytyy lisää tuotekategoriasta.